Joogakauppa Yogishop

INFO: Koronapandemia

EHDOT PÄIVITETTY 18.5.2020

OM SHANTI

Olemme saaneet runsaasti kyselyitä joogakorttien käyttämisestä, jäädyttämisestä ja käyttöönotosta asiakkailtamme. Koska tilanne päivittyy alati, myös me päivitämme ohjeistusta seurattuamme hallituksen sekä Aluehallintovirastojen päätöksiä/ohjeistuksia.

Olemme kuitenkin luoneet päivittyvän ohjeistuksen joogakorttien käyttöä ja jäädytystä ajatellen. Ensimmäinen ohjeistus oli voimassa 31.3.2020 asti, seuraava 13.4. ja 13.5. asti. Alla oleva ohjeistus on toistaiseksi voimassaoleva 14.5. alkaen.

Emme valitettavasti voi tehdä korteille muutoksia kollektiivisesti, joten kaikki muutokset tehdään yhteydenotosta tai tunnille tulon yhteydessä. Ensisijaisesti ohjeistamme korttisi käyttämistä Live Stream-etätunneille, jos et syystä tai toisesta pysty tulemaan studiolle. Kausikorttilaiset saavat myös OMline-kirjaston käyttöönsä pitäessään joogakorttinsa poikkeusaikana aktiivisena. Teemme kaikkemme hyvinvointisi takaamiseksi ja että tunnit olisivat saatavillasi turvallisesti. Kaikki studiomme ovat auki rajallisella tuntivalikoimalla.

Seuraathan seuraavia virallisia viestintäkanaviamme ajantasaisen tiedon saamiseksi: Yoga Nordicin uutiskirje (ajantasaisin info), Yoga Nordicin verkkosivu ja Yoga Nordicin Facecbook sivut.

Alle on koottu erilaisten joogakorttien tilanteita. Jos et löydä omaa tilannettasi alta, voit aina ottaa ottaa yhteyttä tai hoitaa korttisi asiat tullessasi tunnille - Yoga Nordicin ja Yogishop.fi asiakaspalvelu on täällä sinua varten! Tällä hetkellä puhelinpalvelumme on ruuhkautunut ja suosittelemme hoitamaan korttiasiasi kun palaat takaisin tunneille ensimmäistä kertaa!

Menikö sinulta syystä tai toisesta maksuton jäädytys poikkeusaikana ohi? Jos olet oikeutettu maksuttoman jäädytyksen saat sen myös jälkikäteen helpoiten tullessasi tunnille vastaanotossamme*

Joko huomasit, että voimassaolevaan kausikorttiin saat Live Streaming- ja studiotuntien ohella OMline -joogapalvelun vastaavaksi ajaksi**!

Myös uuteen ostamaasi kausi- ja kk-korttiin OMline maksutta!


*Ei koske mm. kortteja, jotka olivat jo valmiiksi vanhentuneita ennen koronaa. Hoida korttisi asiat ennen kuin korttisi ehtii vanhentua.
**Ei koske jäädytettyjä joogakortteja, ainoastaan jos kortti on avoinna ja siten käytössä

K A U S I K O R T T I 

esim. kuukausikortti, vuosikortti, viikkokortti

  • Kausikortille on kaksi vaihtoehtoa 1) kortin jäädytys 1-30 pvää (10€ tästä) tai 2) voimassaolon pitäminen voimassa, jolloin olet oikeutettu OMlinen - joogan online-palvelun - jäsenyyteen sekä Live Streaming -tunneille ja toki myös kaikille studiotunneille. Vaihtoehto 2) tarkoittaa sitä, että korttisi kausi kuluu normaalisti käyttäessäsi studio-, Live- ja OMline-tunteja.
  • Jo mennyt poikkeusajan maksuton jäädytys koski kausikortteja. Jos et ole hyödyntänyt sitä, saat sen myös sovitusti jälkikäteen (huom. muistathan pyytää erikseen) tullessasi tunnille ensimmäistä kertaa. Jäädytys ei koske esim. pandemiaa ennen vanhentuneita kortteja.
  • Tämä koskee myös tarjoushintaisina ostettuja käyttöön otettuja kausikortteja (esim. Joogafestival ja Kampitus 2020)
K E R T A K O R T I T
esim. 5/10/15/20 kerran sarjalippu

  • Voit käyttää kertakorttiasi Live Stream- ja studiotuntien maksutapana. Korttisi voimassaolo kuluu normaalisti käyttäessäsi Live-tunteja.
  • Jo mennyt poikkeusajan maksuton jäädytys koski myös kertakortteja. Jos et ole hyödyntänyt sitä, saat sen myös jälkikäteen helposti (huom. muistathan pyytää erikseen) tullessasi tunnille ensimmäistä kertaa. Jäädytys ei koske/koskenut esim. pandemiaa ennen vanhentuneita kortteja.
  • Vanhentuneen kertakortin kerrat pystyt aktivoimaan käyttöösi 5€ maksulla per vanhentunut kerta 6kk käyttöajalle ostosta (kaikki jäljellä olevat per kortti maksettava kerralla, maksimimaksu kerralla 35€). Osta vanhentuneen kortin aktivointi tästä.

S A I R A S L O M A ?

  • Sairaslomatodistusta vastaan jatkamme/jäädytämme aina kaikkien korttiemme voimassaoloaikaa maksutta niin kauan kuin sairaspoissaoloa on todistuksella. Tämän lisäksi voit toki hyödyntää jälkikäteen maksuttomat poikkeusajan jäädytykset. Sovi asia tapauskohtaisesti tullessasi tunnille tai

K Ä Y T T Ö Ö N O T T A M A T O N   K O R T T I  ?

  • Mikäli olet ostanut normaalihintaisen joogakortin, mutta et ole vielä vielä joogakorttiasi käyttöön (korttiin ei ole kohdistunut yhtään käyntiä), niin sinulla ei ole korttisi osalta mitään hätää. Ehdit ottaa korttisi käyttöön koska vaan. Suurin osa korteistamme aktivoituu käyttöön ensimmäisestä käynnistä ja silloin myös niiden aktivoitumispäivä varausjärjestelmässä päivittyy vastaamaan ensimmäistä käyntiä. Voit siis ottaa tälläisen kortin käyttöösi vaikka vasta ensi vuonna!
  • Mikäli olet ostanut tarjousehtoisen joogakortin jossa on rajattu viimeinen käyttöönottopäivä 31.5.2020, saat käyttöönottoon tarvittaessa jatkoaikaa (max. 56 pvää maksutta). Sovi asia tullessasi ensimmäistä kertaa tunnille tai ottamalla yhteyttä.
  • Verkkokaupasta ostettujen korttien ja muiden ostojen tiedustelut yogishop@yoganordic.fi

Esimerkki: Olen ostanut Joogafestival 2020 Tutustumisviikon joogakortin kotikouluna Espoo, joka tulee ottaa käyttöön viimeistään 31.5.2020. Sain aiemmin pidennystä päivämäärään 26 pvää maksutta, mutta tilanteestasni johtuen tarvitsisin lisäaikaa aloitukselle. Voiko tuota päivämäärää siirtää? 
Saat ottaa korttisi käyttöön viimeistään 26.7.2020 mennessä. Sinun ei ole tarvetta ottaa erikseen yhteyttä, vaan voit tulla aloittamaan viikkosi koska vain tuohon päivämäärään mennessä.

L A H J A K O R T T I

Koskee vain lahjakorttina ostettuja joogakorttituotteita

  • Pidennämme maksutta studioille ostettujen lahjakorttien voimassaoloa tapaus- ja lahjakorttikohtaisesti
  • Huomaathan että itselle ostettu joogakortti esim verkkokaupasta ei ole automaattisesti lahjakortti vaan tämä info koskee pdf- tai muun lahjakortin verkkokaupasta tai studiolta ostaneita
  • Verkkokauppaan ostetut lahjakortit eivät ole oikeutettuja voimassaolon pidennykseen, sillä verkkokauppa toimii 24/7 pandemian ja poikkeustilan aikana
  • Mikäli haluaisit muuttaa studiolle ostetun lahjakortin verkkokauppaan (ei automaattisesti toimi verkossa), otathan yhteyttä yogishop@yoganordic.fi

    J Ä Ä D Y T Y S ?

    Olemme saaneet myös jonkin verran kyselyitä siitä, mitä kortin jäädyttäminen oikein tarkoittaa.

    Kun kortti jäädytetään:

    • kortilta/asiakastililtä suljetaan varausoikeus jäädytyksen ajaksi
    • asiakastilille lisätään tieto jäädytyksestä
    • kortin voimassaoloa jatketaan jäädytyksen ajan, eli se voimassaoloaika joka kortilla on ollut ennen jäädytyksen alkua siirtyy heti jäädytyksen perään.
    • varausoikeus palautuu vasta kun jäädytys päättyy (voit halutessasi ottaa 10 päivää ennen jäädytyksen päättymistä yhteyttä asiakaspalveluun avataksesi varausoikeuden heti ensimmäiselle käyttöpäivälle)
    • kortin jäädytyksen voi lopettaa ajoissa ottamalla hyvissä ajoin ennen toivottua jäädytyksen päätöstä yhteyttä asiakaspalveluun (kortti ja jäädytys vaatii korjaustoimenpiteitä)
    • saat verkkokaupasta vahvistuksen jäädytyksestä infolla varustettuna kun jäädytys on tehty (mikäli jäädytyksen käsittelee vastaanotto, vastaus saattaa tulla vastaanotostamme)

    Esimerkki. Haluan jäädyttää 6kk korttini, jonka olen ottanut käyttööni käymällä ensimmäisen kerran kortilla 12.1.2020. Kortin voimassaolo on normaalisti 6kk, eli 12.1.-12.7.2020. Olen tietoinen, että saisin käyttää korttejani Live Stream-tunneilla, mutta kohdallani niiden käyttö ei ole mahdollista.  Miten toimin?
    Osta 10€ jäädytys verkkokaupasta tästä ja ilmoita viestikentässä tilatessa minkä kortin haluat jäädyttää ja mille kestolle (1-30 päivää). Verkkokaupan asiakaspalvelija käsittelee tilauksesi ja jäädyttää korttisi/tilisi ensisijaisesti ostopäivästä ilmoittamasi X päivää eteenpäin. Saat jäädytyksen jälkeen viestin, jossa vahvistetaan asian käsittely ja jäädytyksen aika. Huom. asiakaspalvelumme on ruuhkautunut emmekä pysty käsittelemään jäädytyksiä 48 tunnissa.

    Mikäli olet sopinut jotain erityistä asiakaspalvelun kanssa tai sinulla on poikkeuksellinen tilanne, mainitsethan siitä verkkokaupan Lisätietoja-viestikentässä, niin asiakaspalvelumme osaa reagoida tapauskohtaisesti. Verkkokaupan asiakaspalvelu ei näe viestejäsi studion kanssa ja kaikki lisätieto on tervetullutta!

    Jäikö jotain kysyttävää? Ensisijaisesti hoida korttiasiasi tullessasi takaisin tunnille. Asiakaspalvelun sähköpostimme:

    om@yoganordic.fi

    Verkkokaupasta ostettujen korttien tiedustelut

    yogishop@yoganordic.fi

    Ostoskorisi on tyhjä